|
Metallin merkitys
Vaikka metallimusiikki ja siihen liittyvä kulttuuri ovat olleet osa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuurin kirjoa jo yli 30 vuoden ajan, ja vaikka metalli on viime vuosina ottanut askelia valtavirran suuntaan muun muassa Lordin ja Teräsbetonin Euroviisuedustusten myötä, suurella yleisöllä vaikuttaisi edelleen olevan ennakkoluuloja niin metallimusiikkia kuin sen faneja ja artistejakin kohtaan. Siitä kertoo myös se, että suomalainen akateeminen tutkimus, jonka kohteena on ollut metallimusiikki tai sen harrastajat, on tähän saakka ollut varsin rajallista ja satunnaista, ja tutkimusten lähtökohtana on usein ollut metallimusiikin ja jonkin sosiologisen tai psykologisen ongelman syy-seuraussuhteen tutkiminen. Tämän tutkimusprojektin tavoitteena on tuottaa uutta tietoa metallin merkityksestä sen eri osallistujille ja sen myötä kumota joitakin yleisimmistä myyteistä ja stereotypioista, joita ihmisillä on sekä metallimusiikista että sen harrastajista, sekä kyseenalaistaa sitä perinteistä luokittelua, jonka mukaan metallimusiikin kuuntelijoista ja harrastajista voitaisiin puhua yhtenä helposti kategorisoitavissa olevana joukkona. Tosiasiassa pintapuolinenkin katsaus metallikulttuuriin osoittaa, että metallimusiikin kuuntelijoihin, ammattilaisiin ja harrastajiin kuuluu monenlaisia ihmisiä ikään, sukupuoleen tai mihinkään muihin erotteleviin yksityiskohtiin katsomatta. Tämän tutkimusprojektin keskeisin materiaali koostuu artistien ja muiden metallin parissa työskentelevien ihmisten haastatteluista sekä fanien kyselyvastauksista. Tutkimuksen valmistuttua sen tulokset esittelevät uusia näkökulmia koko metallikulttuuriin, toivon mukaan sillä seurauksella, että suuri yleisö ulkomaita myöten ymmärtäisi metallikulttuuria ja siihen osallistuvia ihmisiä aiempaa paremmin. Alla olevista linkeistä löydät lisää tietoa tutkimusprojektista.
Jos et ehdi lueskella sivustoamme tämän tarkemmin tällä erää, olisimme erittäin kiitollisia jos palaisit sivuillemme sopivampana ajankohtana ja osallistuisit tutkimukseemme täyttämällä kyselymme.
Metalliterveisin,
The Meaning of Metal-tutkimusryhmä
<> Metallin merkitys-tutkimuksen esittely
<> Metallin merkitys kysely (osallistu
!) <> Tutkimusprojektin yhteystiedot |